Tämä idea ei edennyt jatkoon. Idea viihdekeskuksesta on hauska, mutta se ei voi edetä osallistuvassa budjetoinnissa. Idean toteuttaminen tulisi maksamaan enemmän kuin siihen on varattu rahaa ja siksi sitä ei voi tällä kertaa ottaa äänestykseen mukaan.
Iloinen asia on kuitenkin se, että Riihikallion koululla ja pihalla on remontin jälkeen monia uusia leikkivälineitä. Aulasta löytyy muun muassa pelikone ja ulkoa pingispöytiä ja trampoliineja.
On myös hienoa, että toit asian esille! Yksittäisiä toiveita vaahtopalikoista ja erilaisista peleistä voisi viedä eteenpäin esimerkiksi koulun oppilaskunnan kautta tai nuorisotilalla.
Lisätietoja vastauksen perusteluista:
Katri Luostari, 040 314 2963, katri.luostari@tuusula.fi
Jaa