Eläimiä, kojuja ja poniratsastusta #4050
Tapahtuma, jossa eläimiä on katsottavana kaiken ikäisille. Ruokaa ja herkkuja tarjolla kojuissa. Eläimille ruokaa kojuissa. Katsottavina eläimiä ovaṭ: vuohia, pupuja, lampaita, possuja, koiria, poneja ja kanoja. Eläimiä on harjattavana. Eläimiä saa harjata luvalla ja ruokkia luvalla. Tapahtuma järjestetään urheilukeskuksen läheisyydessä.
Bussiretkiä kotieläinpihalle
Tutustutaan kotieläinpihan hurmaaviin asukkaisiin koko perheen voimin. Järjestetään maksuton bussikuljetus Jokelasta, kellokoskelta ja Hyrylästä lähialueen kotieläinpihalle. Mikäli ilmoittautujia on enemmän kuin paikkoja, arvotaan osallistujat.
Kustannus on 6 000 euroa.
Kotieläintapahtuma Hyrylässä
Hoivataan ja silitetään eläimiä Hyrylän alueen isossa kotieläintapahtumassa.
Lapset pääsevät tutustumaan ulkoilmatapahtumassa eri eläimiin ja niiden hoitamiseen. Tapahtumassa on myös ohjelmaa, erilaisia toimintapisteitä ja kahvila, johon voi tulla oman lemmikin kanssa.
Kustannus on 5 000 euroa ja se muodostuu tapahtumajärjestelyistä, ohjelmasta ja markkinoinnista.
Jaa