juna-asema hyrylästä #3965
Juna-asema Hyrylästä on mielenkiintoinen, mutta se ei voi edetä osallistuvassa budjetoinnissa. Idean toteuttaminen tulisi maksamaan enemmän kuin siihen on varattu rahaa. Junarataa ole tällä hetkellä myöskään suunnitteilla Tuusulaan eikä kunta voi yksin päättää tällaisista asioista, siksi sitä ei voi tällä kertaa ottaa äänestykseen mukaan. Se on kuitenkin hienoa, että toit asian esille!
Lue alta liikenneinsinööri Jukka-Matti Laakson vastine ideaan:
2000 luvulla ns. lentoradan sekä itäradan suunnittelussa oli jakso, jolloin tunneliradan linjaaminen Hyrylän ali lentoaseman ja Keravan välillä oli esillä. Lentoradan ja itäradan suunnitteluhankkeissa on kuitenkin päädytty tarkastelemaan tunneliradoille muita linjauksia, eikä suunnitteilla olevat ratalinjaukset enää kulje Hyrylän alueen kautta. Luonnollisesti ratatunneli ei vielä olisi riittänyt, olisi tarvittu tunneliasema sekä radalle nopean kaukojunaliikenteen rinnalle paikallisjunaliikennettä, joka olisi voinut pysähtyä mm. sekä Hyrylässä että Keravalla. Lentorataa ja itärataa palvelevan tunneliradan toteuttamisen kustannus on hyvin korkea, eikä toteuttamiselle ole vielä rahoitusta tai mitään varmuutta. Tunneliaseman toteuttamisesta tällaiselle radalle tulisi kunnalle tn. kymmenien miljoonien eurojen kustannus. Asemaa palvelevan junaliikenteen hankinnasta syntyisi myös kustannuksia, joita myös Tuusula joutuisi suoraan tai välillisesti kustantamaan.
Tuusulan yleiskaavoituksessa on varauduttu Kulloontien käytävässä Hyrylän ja Keravan välillä joukkoliikenteen laatukäytävään, jossa yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa tulee varautua joukkoliikenteen runkoyhteyden kehittämiseen. Toistaiseksi ei ole yksityiskohtaisia suunnitelmia siitä, milloin tarjontaa pystytään parantamaan runkoyhteyden vaatimalle tasolle.
Osallistuvan budjetoinnin hankkeena tämän idean toteuttamiseen on haastavaa varata rahoitusta.
Lisätietoja vastauksesta saat:
Jukka-Matti Laakso
jukka-matti.laakso@tuusula.fi
p. 040 314 3569
hyrylästä pääsisi paljon nopeammin esim keravalle
Jaa