Kaupunki-/yhteispyöriä Tuusulaan idea on mielenkiintoinen, mutta se ei voi edetä osallistuvassa budjetoinnissa. Kaupunkipyöriä on suunniteltu Tuusulaan aikaisemmin, mutta niiden hankkimisesta on luovuttu. Idean toteuttaminen tulisi maksamaan enemmän kuin siihen on varattu rahaa ja siksi sitä ei voi tällä kertaa ottaa äänestykseen mukaan. Se on kuitenkin hienoa, että toit asian esille!
Lue alta liikenneinsinööri Jukka-Matti Laakson vastine ideaan:
Tuusulan kunta oli vuonna 2024 mukana Helsingin seudun kuntien yhteisen kaupunkipyöräpalvelun hankinnan valmistelussa syyskuuhun 2024 asti. Kunnan tekninen lautakunta päätti 24.9.2024, ettei kunta jatka hankkeessa mukana. Laajassa järjestelmässä kaavailtiin Tuusulaan 100-150 kaupunkipyörää. Pyörien kustannus oli hankinnan valmisteluvaiheessa vielä laaja, mutta bruttokuluarvio oli noin 1300 eurosta noin 2500 euroon kaupunkipyörää kohden vuodessa. Pyöräkohtaista kulua suunniteltiin pienennettävän mm. mainosmyynnillä. Varsinainen käyttäjien maksama korvaus arvioitiin valmisteluvaiheessa vain 100-150 euroon pyörää kohden vuodessa.
On todennäköisesti niin, että kaupunkipyörä tai yhteiskäyttöpyöräpalvelu on kunnan hankkimana edelleen vuosikulultaan siinä määrin arvokas järjestelmä kunnalle, ettei sillä ole hyviä mahdollisuuksia edetä kunnan varojen käytöstä päätettäessä. Jos puolestaan järjestelmän kaikki tai merkittävä osa kuluista perittäisiin käyttäjiltä pyörien käyttökorvauksena, pyörien käytön kustannus kohoaisi korkeaksi ja pyörien käytön suosio oletettavasti jäisi vaatimattomaksi. Yksityisten järjestelmien syntymistä Tuusulan alueelle kunnan vuoden 2024 päätös jäädä seudullisesta kuntien järjestelmän hankintaprosessista pois ei estä.
Osallistuvan budjetoinnin hankkeena tämän idean toteuttamiseen on haastavaa varata rahoitusta.
Lisätietoja vastauksesta saat:
Jukka-Matti Laakso
jukka-matti.laakso@tuusula.fi
p. 040 314 3569
Jaa