Ulkoalueiden hoito kesällä ja talvella #357
Palkataan alueiden nuoria leikkaaman nurmikoita ja pitämään alueita kunnossa. Samalla yhteisöllisyys kasvaa ja nuoret oppivat huolehtimaan yhteisestä ympäristöstä.
Idean voisi toteuttaa Lahelan keve, Lahela Seura, Ruotsinkylän ja muiden alueiden vastaavat yhdistykset, alueiden koulut, joissa tiedotetaan ja rekrytoidaan nuoret jo keväällä.
Idean toteuttamiseen: Tarvittavat koneet ja laitteet ja niiden huolto ja ylläpito ( 1) työllisyysvaroin palkattu?). Ruohonleikkureiden kuljetukset ja logistiikka kohteille. Toiminnan koordinointi ja ohjaus 1). Kunta voisi hankkia ainakin yhden päältäajettavan leikkurin. kaluston säilytys kunnan varikolla/muuala ( suunniteltava) samoin kuljetukset. vakuutukset jne. Asiaa on mietity jo viime vuonna, mutta jäi toteuttamatta.
Idean jätti Jari Anttalainen Survey Monkeyn kautta 13.1.2019.
Jaa